perjantai, 11. toukokuuta 2012

Just do it. Repäisemällä pyöräilykauden alkuun.

 
'Don't tell me I can't do it, because I will do it  
even if it kills me getting there.'

Otin näköjään torstaina varsin asenteellisia kuvia uusista pyöräilyhanskoistani. Ne oli tarkoitus korkata viikonloppuna lyhyellä Ruissalon-lenkillä, mutta ehdinkin jo viikon varrella kyllästyä jatkuvaan saamattomuuteeni. Kaipaan pitkiä päivämatkoja, mutta ikinä ei ole muka aikaa sellaisten tekemiseen. No, minäpä päätin pyllistää tälle ajattelun urautumalle ja varta vasten tehdä aikaa kunnon pyörämatkalle.

Elämäni parhaimmat asiat olen saavuttanut repäisemällä, ja niin ajattelin aloittaa tämänkin pyöräilykauden: repäisemällä äitienpäiväksi Turku–Lohja-välin huomisen kello kymmenen kampaaja-ajan jälkeen. Ajattelin päästä perille ennen pimeää. Riippuen kuinka kauan kampaajalla kestää (naisten kampaaja-ajat voivat vaihdella huomattavasti muutamasta vartista useampaan tuntiin, ja minulla on ainakin väri ja leikkaus täksi aamuksi varattu...), saatan avittaa matkaa bussilla, mutta periaatteessa vaikka ehtisin lähtemään vasta klo 13, minun pitäisi ehtiä perille pyöräillenkin ennen pimeän tuloa.

Reittiä 110 pitkin kilometrejä kertyy Turusta Lohjalle aika tasan tarkkaan 120 kilometriä.

Jos jotain haluaa matkalle toivottaa,
toivottakaa mahdollisimman sateettomia kelejä! ;)


perjantai, 30. syyskuuta 2011

Haastattelu Pohjalaisessa 28.9.2011

Hitaassa matkustamisessa riittää fiilistelyä pitkälle syksyyn. Vielä on yhteenveto ja viimeisen matkaosuuden kommentitkin kirjoittamatta. Johtuu kai siitä, ettei minulla ole kiirettä hoitaa hommaa alta poiskaan. Puuhailen Turussa jo kaikenlaista.

Keskiviikkona ilmestyi Pohjalaisen matkailuliitteessä juttu hitaasta matkailusta, johon minua haastateltiin jonkinlaisena hitaan matkailun asiantuntijana. Siistiä. Asiantuntijuusalueensa kullakin. ;)

Klikkaa kuvia isommiksi tai lue jutun nettiversio täältä.




--

Syksyn lämpöä päiviinne! ♥

maanantai, 19. syyskuuta 2011

Hidasta Elämää: Pohjoisen troppeja

Jossain Kajaanin ja Kuusamon välillä hiljeni, jälkeen kainuulaisen inhimillisen anarkian. (Se korjattakoon, sillä Kajaani toden totta kuuluu jo Kainuun maakuntaan eikä enää Savoon.) Tyttö eksyi pohjoisen sekä elämän pyörteisiin, ja matkapäiväkirjan kirjoittaminen jäi kuin vahingossa ympäröiviä tapahtumia ihmetellessä. Nyt olen jo palannut kotikaupunkiini Turkuun ja yritän kerätä kokemukseni ja ajatukseni ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Nämä ovat matkani ensimmäiset jälkisanat.

(Juttu julkaistu alunperin Hidasta Elämää -sivustolla.)


"Matkani pohjoisen osuus osoitti, ettei mikään tässä elämässä eikä varsinkaan polkupyöräreissussa ole ennustettavissa. Ei tulevien ystävien määrä eivätkä kohtauspaikatkaan. Minulla oli käynyt satumainen tuuri Kuopiosta eteenpäin tutustua ihmisiin matkalla kohtaamieni ihmisten kautta. Viimeisimpänä yövyin Gabrielin ja Freian kesämajalla Oulujärven rannalla Kajaanissa, josta matka jatkui bussilla kohti Kuusamoa.

Kuusamosta minulla oli kouluikäisestä lähtien ollut erityisen metsäläis- ja korpiromanttinen mielikuva johtuen koulutoverista, joka aina koululomilta palatessaan posket punertaen kertoi viettäneensä loman perheensä mökillä kyseisellä paikkakunnalla. Kaverini vaikutti aina kovin tervehenkiseltä ja hyvinvoivalta tytöltä, eikä se Kuusamokaan hänelle varmasti pahempaa hallaa tehnyt.

Kun siis vajaan neljän tunnin ajomatkan jälkeen linja-auto rullasi halki vaatimattomien katujen autiolta näyttävän linja-autoaseman pihaan, mitä muuta saatoin loppukesän iltapäiväauringonpaisteessa ollakaan kuin täydellisen tyytyväinen ja onnellinen? Olihan minulla lisäksi vastassa ihan aito ja ehta paikallinen kuusamolainen isäntänäkin, joten asiat olivat sinä maanantai-iltapäivänä jotenkin vielä erityisen mallillaan.

Lämpimästi hymyilevä Teemu Syrjälä nousi bussikatoksen penkiltä ja otti fuskaavan polkupyörämatkailijan kirjaimellisesti avosylin vastaan. Mitähän kummia pohjoisen metkuja? Pitempiäkin kierroksia maailmoja kierrellyt pohjoisen poika paljastui lopulta oikeinkin mielenkiintoiseksi uuden polven kansanparantajatoivoksi. Pikaiselta Kuusamon-pysähdykseltä matkani sai ravinto- ja luontosuhteessaan herätyksen kokeneelta liikuntaneuvojalta erityisen ekstrasäväyksen lopulle pohjoisen kierroksesta.

Kuusamon jälkeen viihdyin ylhäisessä yksinäisyydessäni telttaillen keskellä Posion erämaan kanjonilaaksoa (Korouomaa) nuotiopuita pilkkoen ja metsäpolkuja vaellellen, kunnes viikonloppu kutsui kohti Rovaniemeä ja kaupungin tunnelmallisia wanhan ajan markkinoita, joilla Kuusamon-isäntämme piteli pystyssä rovaniemeläisten kumppaniensa Hannamari ja Tuomas Rahkosen kanssa kunnon wanhan ajan… siis mitä ihmettä? Superpirtelöbaaria.

Hannamari ja Tuomas Rahkonen sekä Teemu Syrjälä pyöräyttelivät superpirtelöitä Rovaniemen Wanhoilla markkinoilla.

Onko näitä supereita jo kaikkialla? Pohjoisen erämaissakin?

Minun oli otettava Kuusamon puuhamies haastatteluun. Näin breikkaava, kuusenkerkkätroppeja keittelevä uudenpolven kansanparantaja minulle vastasi.

Mikä on ravintofilosofiasi, Teemu Syrjälä? Onko missiosi saattaa ns. “Suomi foodeille”?

“Kannatan ennen kaikkea mahdollisimman luonnonmukaisia ja näin luonnollisesti terveellisiä ruokavalintoja. Mahdollisimman puhdasta, lähellä kasvatettua, alkuperäistä ja vähän käsiteltyä ruokaa, joka ei tule pakkauksista. Mielestäni superfoodit ovat ruokavalioon oiva lisä. Niillä voi kätevästi täydentää ruokavaliotaan, vaikka eivät ne välttämättömiä olekaan. On hyvä olla vaihtoehtoja, ja juuri niitä tässä ollaan lisäämässä tuomalla vaihtoehdot ihmisten tietoisuuteen”, Teemu vastaa.

Miten sinusta tuli luonnonmukaisemman ravinnon puolestapuhuja vai oletko aina ollut sitä?

“En kyllä ole aina sitä ollut. Voi sanoa, että koin ikään kuin jonkinlaisen herätyksen vuoden 2003 tienoilla, jolloin menetin läheisen ihmisen. Sitä ikään kuin rupesi katsomaan omaankin terveyteen vaikuttavia asioita uudella silmällä. Elin sen jälkeen myös sellaisen niin kutsutun terveysruokavaiheenkin, eli tuli syötyä kaikenlaisia kevyt-tuotteita ja muita sellaisia terveellisinä pidettyjä, mutta loppupeleissä kuitenkin hirveän käsiteltyjä juttuja – ja sitten ihmettelin, kun saatoin sairastella jopa sellaisia neljänkin kuukauden pituisia jaksoja lähes yhtämittaisesti. Siinä rupesi vähän kellot soimaan ja miettimään asioita hieman toiselta kantilta. Sen jälkeen olen oppinut kuuntelemaan kehoa ja sen tarpeita paremmin. Kyllä se on omassa kehossammekin vaikuttava luonto, joka hommat paremmin tuntee kuin elintarviketuotannon laboratoriot tai ruokateollisuuden tehtaat.”

Olet käynyt seminaareja ja kursseja myös perinteisestä suomalaisesta luonnonlääkinnästä, ja ilmeisesti opiskelet aihetta aktiivisesti myös omillasi. Onko se osa tätä uutta herätystäsi vai onko luonto vain luonnollisesti lähempänä Kuusamossa kasvaneen ihmisen elämää kuin esimerkiksi kaupungissa kasvaneen helsinkiläisen?

“Kyllä se tulee ihan tuolta kotoa, molemmat vanhemmat ovat kyllä ahkeraan käyneet metsällä ja ottaneet pienenä mukaan. Koen uuden innostukseni paluuksi juurille pienen etääntymisvaiheen jälkeen. Sitä on nyt tajunnut, kuinka hienoa onkaan kykkiä tuolla metsissä, kun sen tekee omalla ajallaan ja suorittamatta. Metsät ja villi luontohan ovat todellinen aarreaitta!”

Olet koulutukseltasi liikuntaneuvoja, mutta viimeisen vuoden ajan olet vetänyt lähinnä ravinto- ja terveysaiheisia kursseja. Kuinka päädyit tähän?

“Vielä viime vuoden loppuun saakka olin säännöllisissä päivätöissä kaupungilla. Työ oli mukavaa, itse asiassa erittäinkin mukavaa. Silti jostakin syystä minulla oli sisälläni sellainen tunne, että se ei aivan ollut sellainen kanava, jonka kautta pystyin antamaan kaiken, mitä minulla oli annettavana: halusin jakaa enemmän hyvää. En vielä tiennyt, miten sen tarkkaan ottaen pystyisin tekemään, mutta halusin ottaa asiasta selvän. Vuoden alussa päätin ottaa askeleen tyhjyyteen, ja lähdin neljäksi kuukaudeksi Aasiaan. Siellä minulla oli mahdollisuus heittää kellot menemään ja luottaa omaan rytmiini. Tässä uudessa elämässäni sain kokeilla todellista ajattomuutta sekä aitoa hetkessä olemista ja elämistä. Se tuntui mukavalta ja tänä aikana koin myös luovuuden lähteneen aivan uudella tavalla lentoon – ja siinä eletään edelleen.

Ravinto- ja terveysluennoitsijaksi olen päätynyt pikkuhiljaa. Homma alkoi kyselemällä vähän ympäriinsä, kuinka paljon kiinnostusta tällaisille jutuille on Kuusamossa, ja kyllähän niitä kiinnostuneita sitten löytyikin, aina vain enenevään suuntaan – ja hyvä niin! Näiden hommien kautta koen pystyväni tuomaan lisää hyvyyttä maailmaan ja aivan konkreettisesti juuri toisten elämään.”

Sinulla näkyy olleen ravintoon ja terveyteen liittyviä tapahtumia myös muilla paikkakunnilla. Onko suunnitelmissa suuriakin aluelaajennuksia?

“Näitä asioita ei kannata turhia suunnitella. Asiat menevät miten menevät. Olen mennyt sinne, missä kysyntää on, ja tähän saakka sitä on ollut ihan mukavasti esimerkiksi Oulussa ja Rovaniemellä. Uutena paikkakuntana kurssitarjonta saattaa kyllä laajeta tämän syksyn myötä myös Lahteen.”

Työ- ja elämäntapamuutoksen perusteella vaikutat olevasi itsekin jonkin sortin “hidastaja”. Mitkä ovat terveisesi Hidasta Elämää -sivuston lukijoille?

“Eletään kaikki luonnollisella rytmillämme! Mitäpä sitä muutakaan.”"

Kuva: Hannamari Rahkosen arkisto

torstai, 25. elokuuta 2011

Elina ♥ luovuus, avoimuus & vastuullinen elämä

Torstai oli museoilun lisäksi myös:



Kahvilassa istuskelua.



Töhertelyä. Fiilistelyä ja vuosien takaa taas pintautunutta henkilöihastumista (ei -ihannointia, vaan on se vaan niin... aaah). Jossain vaiheessa tasapaino alkaakin muuten antaa parempia kicksejä kuin äärimmäisten kokemusten aiheuttamat adrenaliiniryöpyt tai huumehöyryt. Näin voisi päätellä ainakin Red Hot Chilli Peppersin jäsenten elämänkokemuksista. Get fit, get healthy, balanced - go vegan. (Tai ryhdy mikskä vaan, kunhan kuuntelet kehoasi.)



Lenny jakaa luovuuttaan, rakkauttaan...



...ja sanomaansa.

--

Illalla oli vielä aivan (sanoinkuvaamatonta tunnelmaa). Ja tänä iltana:




Puhdasta Rakkautta!

Külttüürihippi Oulussa

Kylttyyri herättää tunteita. Välillä pistää hymynkin maireaksi. Postauksen viimeisestä kuvasta selviää, miksi tässä.

Tällä kertaa onkin museohipin sijaan liikkeellä yleinen kylttyyrihippi, kun elämöin välillä vähän muutakin kuin taidenäyttelytavaraa.

Ouluun sattuikin juuri tänään torstaille Taiteiden yö ja muutenkin kohtuuhintainen taidemuseon sisäänpääsy olikin ilmainen. Kävin tietenkin paikan katsastamassa.

Performanssiesityksiä...





...paikallista taidetta...






...installaatioita...






Ja arvoja: "...mutta en voi rauhallisin mielin ohittaa maailmanrauhaa, ihmisoikeuksia ja luontoa uhkaavia tapahtumia ja silloin reagoin niihin kuvillani." - Juhani Hakalahti, 1934-2010. Näin niiden arvojen kuuluukin työhön ja välillä ehkä taiteeseenkin punoutua.

Kemi-Oulu



Kulttuuria...


Kemi-Oulu, ti 23.8.
Ajomatka: 108,3 km
Maksiminopeus: 45,6 km/h
Keskinopeus: 21,5 km/h
Ajoaika: 5 h 1 min (pl. tauot)
Energiankulutus: 1 703 kcal

Tänne Ouluun polkaistiin tiistain aikana mukavasti ja mukavasti täällä (kaukaisessa) lapsuuden kotikaupungissakin on myös viihdytty. Puuhaa on edessä aika mielenkiintoisesti. Vaikka minä täällä vain lähinnä tarkkailen... Ei paha rooli sekään!


Tänään kävin pyörähtämässä Kauppahallissa ja keskustan tuntumassa, vähän fiilistelemässä...


...käsityötaitoa...


...tunnelmaa...

...lainattuja maakuntaherkkuja...

...halpaa huikopalaa (kevätkääryleitä ja salaattia, 1,50 e)...

Ja tällaisessa luovassa porukassa lähetään sitten perjantaina viettämään todellista raakaruokailtamaa oululaisittain! Mahoittekohan aavistella tätä jo etukätteen...


--



Tänään pääsi myös museohippi pitkästä aikaa valloilleen, mutta siitä vielä oma postaus tulemaan. Nähdään pian!

tiistai, 23. elokuuta 2011

Kehät ja piirit... avonaisena Kemin, Rovaniemen ja Oulun liepeiltä

Elämä on täynnä kehiä, kehäpäätelmiä ja piirejä. Opin tämän suuren viisauden Napapiirin rakastavaisten Otolta. Hän tuli napapiirille sulkemaan elämänsä ja elämää suuremman rakkaustarinansa kehän. Ensimmäistä kertaa lankojen päiden piti punoutua, vuosien jälkeen Oton ja Anan kohtaloiden tuli sinetöityä kaukaisessa pohjoisen kaupungissa, napapiirin kaupungissa Rovaniemellä. Ana, Oton suuri rakkaus, johon hänen kohtalonsa oli etäisyyksistä huolimatta erottamattomasti punoutunut, saapuu kaupunkiin katsomaan rikkoutumatonta kehää kulkevaa kesäyön aurinkoa ja odottamaan Ottoaan kesäyön kirkastaman järven rannalle. Sanattoman sopimuksen tavoin kummatkin tiesivät kohtalonsa sinetöityvän. Hetki oli lähellä. Viisikymmentä metriä ja.

Minäkin olen nyt käynyt Rovaniemellä, jossa minun piti sinetöidä symbolisesti jotain, jolla oli merkitystä vain minulle itselleni. Oudossa tarinointiin taipuvaisessa mielessäni tämä vaellus merkitsi minulle jotakin. Tämän retken tuli täyttää taas yhden kehän kierto.

Kuuluiko suunnitelmaan napapiirin rajalla käyminen, en tiedä. Vaikka minä olen se, kenestä suunnitelmani ovat kiinni.

Sen tiedän, minkälaiseksi matkani lopulta muodostui: suureksi odysseiaksi, jonka varrelle ja ympärille alkoi jo varhain kehittyä elämää suuremmat kehykset. Joku toinen olisi tyytynyt vähempään, minä halusin suurta ja räiskyvää. Ja sitä tästä tulikin. Löysin ihmiset ympärilleni ja ihmiset löysivät minut. Kohtasin vaikeuksia ja sain paljon apua - enemmänkin kuin odysseiani ansaitsisi tullakseen kutsutuksi odysseiaksi. Kutsun sitä silti juuri sillä nimellä, sillä se on opettanut minua yhtä lailla: ihmisten hyvyydestä ja solidaarisuudesta, johon tahdoin uskoa. (Hymyile maailmalle ja se hymyilee takaisin. Irvistä ja samaten se vastaa.)

Matkani alkoi hassusta oikusta päästä Rovaniemelle, espanjalaisen elokuvan juonen myyttiseen avainpaikkaan. Ehkä toivoin pääseväni samaan kohtaukseen lentäjäpoika-Oton Anan viereen juhannusyötä istumaan, odottamaan sinetöitymistä. Kävin perillä ja vaikka matkan ympärille kasvanut kehys muutti matkan fyysistä määränpäätä, sisimmässäni tunsin olevani perillä.

Siltikään en vielä tietoisesti käynyt napapiirin rajalla. Perillä päätinkin, etten olekaan valmis sulkemaan kehää vielä. Minulla on tunne, että piirille on palattava vielä.


--

Tekstiä pukkaa juu, muttei ihan sitä, mitä lähtisin muualle tarjoamaan.

Sain muuten hetki sitten puhelimen kautta haastattelupyynnön. Puhuin aluksi epäröiden, koska luulin tyttöä ensin puhelinmyyjäksi ja olin vielä vähän väsynyt. Hassua. Minunhan se näitä juttuja piti kirjoittaa. Piirit pienet pyörivät.

Mutta Facebook-sivun pystyttäminen on ainakin jossain auttanut. (Klikkaa itsesikin tykkääjäksi, sivupalkista löytyy namiska.) Näkyvyyttä on se pienikin näkyvyys. Ja sanaa tulee levittää: asiat voi tehdä toisinkin - suurimmat aidat tiellämme ovat mielemme rajat. Ei taloudellinen tilanteemme eikä menneisyytemmekään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...